Koiran lajityypillinen elämä – mitä meidän tulee siitä ymmärtää?
Koiran omistajana tulee usein pohdittua, tarjoanko koirilleni tarpeeksi laadukkaan elämän. Jos koirani saisi valita, mitä se lisäisi tai poistaisi elämästään meillä asuessaan ja eläessään?
Asia on ollut tapetilla usein myös kasvatinomistajieni kanssa ajatuksia vaihdellessa. Meillä ihmisillä on hyvin erilaisia ajatuksia siitä mikä on koiralle riittävä määrä liikuntaa, mikä ruoka on laadukasta ravintoa ja millaisia virikkeitä koiralla tulisi olla elämässään, jotta se kokisi onnistumisen tunteita ja olisi niidenkin kautta onnellinen.
Ymmärrämmekö me ylipäätään koiran tapaa ajatella vai onko meillä tapana inhimillistää sen ajatuksia ja sitä kautta kiertää, tietämättömyyttämme tai tiedostaen, vastuutamme koiran lajityypillisen elämän toteuttamisesta?
Kiinanharjakoira on kääpiö- ja seurakoira. Näillä roduilla on tyypillistä päätyä ihmisen seuralaiseksi ja koteihin, jotka eivät halua kovin aktiivista, kovasti liikutettavaa tai minkään tietyn harrastuslajin parissa toimivaa koirayksilöä. Näinpä rodun omistajat helposti ajattelevat, että ei tällainen pieni koira kaipaa juurikaan mitään sisältöä elämäänsä. Sillehän riittää, että se saa olla sohvalla seurana, syödä jotakin helppoa evästä ja käydä pikapisut korttelin ympäri. Ehkä sunnuntaisin voidaan käydä koirapuistossa tai ostoskeskuksessa kahvilla ja moikkamassa lemmikkieläintarvikeliikkeen myyjää.
Totuus on kuitenkin toinen. Olen omistanut rodun edustajia vuodesta 1996. Yhdessä välissä minulla oli 7 vuoden tauko rodusta, jolloin minulla oli suuri koira. Toki ennen harjakoiriani, minulla on ollut useimman muunkin koirarodun edustajia, joten osaan hahmottaa kokonaisuuksia lajista koira myös muiden rotujen kuin kiinanharjakoirien osalta.
Yhtä kaikki, myös kiinanharjakoira on koira ja se vaatii aivan yhtälailla niin aivo- kuin lihastyöskentelyä, luontosuhdetta ja lajityypillistä tekemistä. Itseasiassa, jo rotumääritelmänkin mukaan kiinanharjakoira on hyvin aktiivinen koira. Siksi kovin passiivista tai luonnosta vieraantunutta elämää elävälle ihmisille en suosittele kiinanharjakoiraa. Heille soveltuu paremmin pehmolelukoirat tai sellaiset rodut, jotka on (valitettavasti ihmisen typeryydestä johtuen) jalostettu sellaisiksi, että he eivät pysty liikkumaan vaivattomasti ja siksi välttelevät aktiivista elämää.
Minulla ei ole koskaan ollut näiden harjakoiravuosieni aikana yhtäkään yksilöä, joka ei ulkoilisi mielellään, sään mukaisesti vaatetettuna. Liioin en ole omistanut yhtäkään yksilöä, joka ei olisi kaikkein mieluiten ulkoilemassa luonnossa, joko metsässä tai vaikkapa koirarannalla. Näissä miljöissä koirani menevät sydämiensä kyllyydestä ja niistä näkee, että ne elävät elämänsä parasta aikaa. Ilman näitä tuokioita, koirani alkavat turhautua silmin nähden jo ihan parissa päivässä.
Täällä on hyvä teksti koiran lajityypillisistä tarpeista.
Se, että koiralle ei tarjota näitä asioita heti pikkupennusta lähtien, toki vieraannuttaa eläimen normaalista luontoyhteydestä, nauttinnosta liikkumista kohtaan ja aiheuttaa monenlaista henkisen ja fyysisen tason kuormitusta. Tottahan toki laiska ja ajattelematon omistaja saa käännettyä asian sitten siihen, että no kun ei meidän fifi tykkää mennä ulos jos on pimeää tai jos tuulee.
Totuus näissä on se, että jos sille ei pueta asianmukaisesti päälle ja mennä reippain ja iloisin mielin itsekin, vaan käydään vaan äkkiä paljaalla pyllyllä värjöttelemässä talon nurkalla, harva harjakoira suostuu edes tekemään tarpeitaan. Näin sitten vieraannutetaan koira ihan normaalista ja oleellisesta asiasta sen elämässä ja väitetään, että se on koirasta lähtöisin. Minulla jokainen koira kyllä ulkoilee vaikka sateessa, jos niillä on sellaiset vaatteet, jotka pitävät ne kuivina ja lämpöisinä.
Luonnon vaikutuksesta niin ihmisiin kuin eläimiinkin voi lukea tästä kirjoituksesta. Ei ole mikään kuivakka tiedeteksti, vaan ihan kansantajuinen ja kokemusperäinen kirjoitus, jonka allekirjoitan omasta elämästäni täysin. Olen lapsesta asti liikkunut luonnossa ja se tapa on minulle erittäin tärkeä kaiken jaksamiseni kannalta. Tietenkin minulla on aina mukana myös koirani.
Kuva Esko Pamppunen
Koiran tunne-elämä
Koiran perustunteita ovat ilo, kiintymys, leikkisyys, seksuaalisuus, suru, pelko, aggressio ja yllättyminen. Koira tuntee iloa kaikenlaisista tavoittelu- ja nauttimisvaiheista. Ilon ja palkkion kokemuksia sisältävä arki on siis koiralle hyvinvoinnin perusta. Kiintymyssuhteita koiran elämässä on heti syntymästään lähtien, emo ja pentuesisarukset, kasvattaja, omistaja ja muut turvalliset ja palkitsevat ihmiskontaktit sekä kaikki oman lajin mukavat kaverit.
Surua koira tuntee koirakaverin menetyksestä tai omistajastaan erossa olemisesta. Koiran leikki sen sijaan voi liittyä sosiaalisiin tilanteisiin, liikuntaan tai leikki-esineisiin.
Koiran seksuaalikäyttäytyminen on pitkälti geenien ohjailemaa ja esiintyy yleensä vain lisääntymisaikoina. Koiran aggressio puolestaan liittyy yleensä reviiriin ja resursseihin, kipuun tai pelkoon, mutta myös saalistamiseen.
Koiran hyvinvoinnin takaamiseksi meidän on huolehdittava siitä, että koiran arki koostuisi etupäässä myönteisistä tunteista ja toimillamme vältämme kaikin keinoin tilanteita, joissa koiran tulisi tuntea pelkoa, surua tai aggressiota. (näiden ajatuksien lähteenä on toiminut kirja ”Koiraspesialistin pentuopas, Emmi Hakio, OTAVA, 2024)
Usein törmään niin omissa kanssakäymisissäni kuin myös erilaisilla koirien sometileillä kummallisiin ajatuksiin siitä, kuinka koira mököttää tai protestoi. Tutkimusten mukaan koirilla ei ole tällaisia tunnetiloja eikä se edes osaa asettautua toisen asemaan. Tämä perustuu myöhäisaivokuoren rakenteeseen, joka koirilla on huomattavasti simppelimpi kuin esimerkiksi ihmisillä. Koira ei näin ollen samalla tavalla kykene ymmärtämään mennyttä ja tulevaa tai toisten tunteita. Siksi koiralle on turha olla vihainen, jos se ei osaa osoittaa odottamaasi ”empatiakykyä” tai pöllii vaikkapa leipäsi. Tätä taitoa toki voidaan harjoitella, siis leivän pöllimättä jättämistä eli luopumista.
Siinä missä koiraa lajina riittämättömästi tunteva ihminen kuvittelee koiran osoittavan mieltään (mököttävän), tuntevan syyllisyyttä tai häpeää tai jopa kostonhalua, kannattaisi hänen katsoa kriittisesti omaa käytöstään näiden oletettujen tunnetilojen yhteydessä. Yleensä nämä ”inhimilliset” eleet ovat koiran tapa ilmaista huoltaan tilanteesta, jossa se vaistoaa ihmisen negatiivisia tunnetiloja. Kun koira havaitsee vaikkapa ihmisen ärtymyksen, se alkaa tarjota eleitä, jotka rauhoittavat sitä itseään ja toivottavasti myös ympäristöään. (näiden ajatuksien lähteenä on toiminut kirja ”Koiraspesialistin pentuopas, Emmi Hakio, OTAVA, 2024)
Mennään pian paremmin aiheeseen koiran turhautuminen, mutta myös sellainen tilanne pitkään jatkuvana aiheuttaa koiran ”mököttämistä”. Koiran hyvinvointiin liittyy muutamat perusasiat ja niiden toteutumatta jääminen aiheuttaa turhautumista. Samoin kuin eläminen ymmärtämättömien ihmisten keskuudessa, jossa se tulee jatkuvasti väärin tulkituksi ja pahimmillaan sitä kautta jopa kaltoin kohdelluksi. Olisi mielenkiintoista nähdä miten ihminen saisi perustarpeensa ja asiansa ilmaistua, jos se olisi täysin riippuvainen koirista tai mistä tahansa muusta eläinlajista kuin toisista ihmisistä. Kun ei se toisten ihmistenkään kanssa tahdo aina sujua, leppoisa yhteiselo.
Kuva Esko Pamppunen
Koirien käyttäytymistarpeet eroavat huomattavasti ihmisistä
Koirilla on erilaiset käyttäytymistarpeet kuin meillä ihmisillä. Koirat ovat ensinnäkin laumaeläimiä, mutta silti koirien sosiaalisuudessa voi olla suuriakin eroja. Siinä missä joku koirayksilö selvästi kaipaa lähes päivittäin leikkihetkiä, vaikka ihan vieraidenkin koirayksilöiden kanssa, toinen saattaa olla hyvinkin ahdistunut pelkästä ajatuksesta alkaa haisteluetäisyydelle, saati leikkimään vieraan koiran kanssa. Nämä asiat on tietysti omistajan syytä erottaa koiransa parhaaksi ja toimia sen mukaan. Sama koskee myös vieraita ihmiskontakteja. Toiset tykkäävät ja toiset eivät koe tarvitsevansa sellaisia elääkseen itsensä näköistä, onnellista elämää.
Jos koira eläisi luonnossa, se käyttäytyisi automaattisesti lajityypilliseen tapaan. Nämä tavat ovat toimintatapoja ja käytösmalleja, joista koira saa mielihyvää jo ihan itsessään. Ne ovat myös lajin selviytymisen kannalta oleellisia ja myös koiraeläimen hyvinvoinnin peruspilareihin lukeutuvia. Mikäli näitä elementtejä ei koiran elämässä ole tarpeeksi, se vaikuttaa suoraan koiran aivoterveyteen haitallisesti, koska näiden avulla koiran mielihyvähormonien taso on riittävää. Nämä käyttäytymistarpeet ovat koiran aivojen hyvinvoinnille välttämättömiä. (näiden ajatuksien lähteenä on toiminut kirja ”Koiraspesialistin pentuopas, Emmi Hakio, OTAVA, 2024)
Jos ja kun koira on prässätty liiaksi ”olemaan kiltisti” eli aiheuttamatta omistajalleen ”päänvaivaa” tai se ei saa riittävästi ulkoilmaa ja lajityypillisiä virikkeitä ja tekemistä, se sairastuu tavalla tai toisella. Ennemmin tai myöhemmin.
Koira on jatkuvassa stressitilassa johtuen näiden perustarpeidensa puutteista, ja vaikka omistaja kuinka koittaisi selittää, että ”kun meidän fifi ei vaan tykkää käydä ulkona”, tila ei ole koiraeläimelle normaali. Siihen on ajauduttu ihan omistajasta johtuvista syistä.
Koiran stressi ja turhautuminen näyttäytyy monin eri tavoin, mutta harva turhautuneen tai stressaantuneen koiran omistaja osaa näitä oireita mieltää tarjoamansa elämän seurauksiksi.
Koira voi olla levoton ja ”tehdä pahaa” (ja tämä tapaus pidemmälle vietynä lakkaa edes yrittämästä ja ”rauhoittuu”). Se voi äännellä ja hillua ja ”olla raskas”. Se ylireagoi ympäristöönsä, saattaa läähättää ja kuolata ilman varsinaista fyysistä rasitusta.
Pitkittynyt stressi alkaa näkyä ihossa, karvanlaadussa, ruokahaluttomuutena, itsensä rapsutuksena ja järsimisenä. Listaa voisi jatkaa vielä pidempäänkin. Omistaja ajattelee syyn olevan vaikkapa ruuassa tai öljyssä, kun ongelma on koko koiran elämässä.
Kun tällainen koira saa mielekästä, lajityypillistä tekemistä, kaivaa ja tonkia pihamaalla, saalistaa (vaikka metsään jemmattua ruokaa) ja kokea onnistumisen tunnetta. Tulla kohdatuksi koirana, eikä jonain kummallisena leluna, joka pitää saada on/off asentoon ihmisen tarpeiden ja rytmin mukaan. Yhtäkkiä koiraa ei kutittanut tämä shampoo tai tuo öljy. Koira muuttuu levolliseksi silloin kun on levon aika. Koira kohtaa lajitoverit ja muut sitä ilahduttavat asiat ilman epätoivon vimmaa jne.
Luonnossa koiraeläin puuhastelee monenlaista pitkin päivää ja jo pelkästään ruuan hankkiminen on sille kovan työn takana. Näinpä meidän kupista 30 sekunnissa ”saaliinsa” nautiskeleville seuralaisillemme jää aika paljon luppoaikaa jonkin muun innostavan toiminnan tekemiseen. Luonnon elukka myöskin kaluaa ja järsii päivittäin ym. Tällainen toiminta on myös koiran hermostolle palauttavaa puuhaa ja senkin vuoksi tarpeellista. Mutta jos fifille ei tarjota tällaisia perusasioita ja lisäksi sen elämä on muutenkin ”tylsää”, se alkaa kaluta vaikkapa lattialistaa tai sohvan kulmaa ja taas tulee isännältä runtua. Ei ihme, että koira alkaa olla vinksallaan yhä enenevissä määrin ja alkaa tulla yhtä sun toista epämääräistä oiretta, joiden syiden selvittelyyn voi toki kulua sataslappunen poikineen, koska ei haluta tehdä asioita simppelisti koiran näkökulmasta oikein. Tässä olen kerran jos toisenkin sivusta seuraten (ja toki asioihin kantaakin ottaen) joutunut toteamaan, että oleellista on tehdä vähemmän ja oikein, kuin enemmän ja väärin.
Kuva Esko Pamppunen
Koiran elämän sisältö vaikuttaa myös sen hermoston tasapainoon
Hermoston toiminta on koiralle yhtä tärkeä asia kuin ihmisillekin ja tässä erityisesti sympaattisen ja parasympaattisen hermoston tasapaino. Jos koira on alati stressaantunut monistakin sen elämän osasista tai lajityypillisten asioiden puutteesta johtuen, sen sympaattinen hermosto on jatkuvasti aktiivinen.
Sympaattinen ja parasympaattinen hermosto ovat autonomisen hermoston kaksi osaa, jotka säätelevät kehon elintärkeitä toimintoja. Sympaattinen hermosto valmistaa kehoa toimimaan stressaavissa tilanteissa ja fyysisessä rasituksessa, kun taas parasympaattinen hermosto rauhoittaa ja palauttaa kehoa lepotilaan. Ne toimivat ikään kuin jarruina ja kaasuna kehon toiminnoille, tasapainottaen toisiaan.
Sympaattinen hermosto:
- Valmistautuu toimintaan ja stressitilanteisiin, kuten ”taistele tai pakene” -reaktioihin.
- Kiihdyttää sydämen sykettä, verenpainetta ja hengitystä.
- Lisää suorituskykyä ja valmiutta toimintaan.
- Voi aiheuttaa ylivireystilaa, jos se on jatkuvasti aktiivinen.
Parasympaattinen hermosto:
- Vastaa levosta ja palautumisesta.
- Hidastaa sydämen sykettä, alentaa verenpainetta ja rauhoittaa hengitystä.
- Edistää ruoansulatusta ja kehon paranemisprosesseja.
- Auttaa palauttamaan kehon tasapainotilaan stressin jälkeen.
Esimerkkejä toiminnasta:
- Sympaattinen: Juokseminen, paniikki, stressaavat tilanteet.
- Parasympaattinen: Nukkuminen, rentoutuminen, syvään hengittäminen.
Kuva Esko Pamppunen
Koiran stressi
Stressi on fysiologinen reaktio, jossa koiran lisämunuaiset erittävät vereen stressihormoneita, kuten kortisolia ja adrenaliinia. Näiden hormonien ansiosta hermoston toiminta tehostuu ja koiran verenpaine ja syke nousee. Tässä ideana on se, että koiran valppaustason nousun myötä se jaksaa toimia tehokkaasti pidempään, se ei tunne kipua ja on itsevarmempi. Tästä on toki hyötyä vaikkapa tappelutilanteissa, joutuessaan hyökkäyksen kohteeksi.
Koiran reaktiot stressaaviin asioihin ovat yksilöllisiä ja kaikki stressi ei ole pahasta. On olemassa sekä hyvää että huonoa stressiä.
Lyhytkestoinen stressi parantaa koiran suorituskykyä ja valmistaa sitä hätätilanteeseen ja siitä selviytymiseen. Yleensä tästä on tilanteeseen nähden hyötyä. Toki jos koiran hermorakenne on puolestaan sellainen, että se on jatkuvasti ympäristötekijöihinsä ylireagoiva tai stressi on jatkunut pitkään ja elimistö sen seurauksena jatkuvassa hälytystilassa, se alkaa olla koiralle hyvin kuormittavaa.
Pitkittynyt stressi kuluttaa koiralta voimavarat loppuun ja se alkaa oireilla monin eri tavoin. Tällainen tilanne vaikuttaa lähes jokaiseen koiran elinryhmään ja johtaa myös koirilla uupumiseen ja loppuunpalamiseen. Tätä kautta koira altistuu myös erilaisille sairauksille ja vaivoille.
Stressistä palauttava järjestelmä toimii huomattavasti hitaammin kuin sen aktivoiva järjestelmä, joten kuormittavat tilanteet ottavat aikansa nollautuakseen.
Stressin merkkejä koirilla ovat mm:
– hermostuneisuus, ylireagoiminen, levottomuus,
– rauhottavien signaalien käyttäminen
– ulostaminen, nylkyttäminen
– kiimakierron häiriöt
– liiallinen itsensä hoitaminen
– esineiden pureskelu
– ääntely
– allergiat
– ruokahalun muutokset
– paha haju
– lihastärinä ja lihasten jännittyneisyys
– hilseily, karvan irtoaminen, huonontunut karvanlaatu, iho-ongelmat
– yhtäkkinen passiivisuus. läähättäminen, nenän vuotaminen, hikiset tassut
– laajentuneet silmät, tuijottava katse
– pakkomielteinen käyttäytyminen
– huono keskittymiskyky ja muisti
– muuttunut käytös
– ravistelut ja venyttelyt
Minkään koiran ei tule kärsiä pitkittyneestä stressistä ja ikävä kyllä me ihmiset pystymme käytöksellämme aiheuttamaan tällaisia tilanteita koiran elämässä hyvinkin paljon, Myös koiran elinympäristöllä muutenkin on suuri vaikutus. Jos esimerkiksi koira elää huonon sisäilman ympäröivänä (ja oleilee kotona paljon enemmän tunteja vuorokaudesta kuin omistajansa yleensä), voi sellaisen seikan vaikutus koiran yleisterveyteen olla hyvin moninainen. Sellainen tilanne myös ylläpitää jatkuvaa stressiä ja sen oireet ovat kirjavat, riippuen yksilöstä.
Erityisasemaan nostan kuitenkin parikin eri koiraryhmää, nimittäin pennut, jotka ovat vasta elämässä alkutaipalleella ja lujasti riippuvaisia juuri haavoittuvaan ja hauraaseen aikaan aivan uusista ihmisistä, joiden harteilla on suuri vastuu tasapainoisen alun tarjoamisesta.
Miltä kuulostaa esimerkiksi tilanne, jossa luovutusikäinen pienen kiinanharjakoiran pentu viedään kotiintuloviikollaan suurien rotujen pentujen sekaan koirakouluun? Itsehän olin asiasta kuullessa varsin järkyttynyt. Enkä pelkästään uuden kodin ajattelemattomuudesta, vaan myös koirakoulun, joka ei passittanut pentua vielä kotiin luomaan ensin suhdetta sille uusiin ihmisiin ja miljööseen, missä sen tulee elämänsä ajan asustella.
Tällaisilla ajattelemattomilla teoilla luomme pennulle heti alkuun niin turvattoman olon, että luottamuksellisen suhteen rakentaminen voi olla aika mahdotonta. Pennulla ei ole mitään syytä olettaa jatkossakaan tämän ihmisen olevan kovin luotettava henkilö arvioimaan tilanteen turvallisuutta koiran näkökulmasta. Vaikka kyseinen pentu olikin yltiöavoin ja kaikkia rakastava hömelö, ei se tarkoita sitä, etteikö suhde hänestä huolehtiviin ihmisiin ole tällaisissa tilanteissa koetuksella. Se kuitenkin oli noilla kursseilla alkuun hyvin kauhuissaan (ihan normaalia ikätasoon nähden) ja omistaja sitten pettynyt, kun ei pentu suostunut tekemään mitään.
Jos sama ajattelematon toiminta jatkuu kautta linjan kaikessa koiran elämään liittyvässä, ei ole ihme, jos koira on jatkuvassa hälytystilassa, eikä ymmärrä miksi elämä on niin pelottavaa tai turhauttavaa. Tässä vain yksi käytännön esimerkki asioista, joilla voimme huomaamattamme aiheuttaa koiralle jatkuvaa stressiä.
Omat koirani luottavat aina minun arviointikykyyni jonkin uuden ja jännittävän tilanteen tullessa vastaan tai esimerkiksi koirarannalla, jos meidän laumaan pölähtää yllättäen jonkun dyynin takaa vieras koira. Ne eivät koskaan lähde luotani, vaan tukeutuvat minuun uhkaavaksi kokemassaan tilanteessa. Liian usein juuri tämän kaltaisissa tilanteissa nämä puuttellisen luottamuksen varassa elelevät koirat ottavat jalat alleen ja lopputulos voi olla hyvin kohtalokas.
Toinen erityistä tarkkuutta vaativa koiraryhmä on jalostuseläimet. Jalostukseen käytettävien koirien terveys – niin henkinen kuin fyysinen – on oltava huippuluokkaa, jotta ne voivat tarjota pennuille riittävän kasvualustan tiineysaikana, mutta myös pentujen hoivaamisen ajan. Narttukoiran henkinen terveys määrittelee yllättävän paljon sitä, millaisia pennuista tulee luonteeltaan. Vahvasti stressaantunut koira ei liioin välttämättä tiinehdy tai hoivaa pentujaan kunnolla. Huonosta hoivasta kärsineet pennut taas saattavat saada jopa epigeneettisiä muutoksia, jotka tutkimusten mukaan periytyvät. Siksi ei ole yhdentekevää miten esimerkiksi sijoituskoiria pidetään. Kasvattajien neuvoista on otettava ehdottomasti vaarin. Hän ei jakele niitä turhaan tai ilkeyttään, vaan taatakseen sekä sijoittamalleen koiralle laadukkaan elämän, että myöskin turvatakseen tulevien pentujensa laadukkaan elämän alun.
(c) Heidi Enqvist
Palauttava liikunta
Harva kotikoira elää huippu-urheilijaksi katsottavan koiran elämää, joka sinällään tarvisi sellaista palauttavaa liikuntaa, jota urheilija tarvitsee äärimmäisen treenaamisen ja kisaamisen vastapainoiksi. Mutta myös ”kortteliralli” kuristava hihna kaulassa voi aiheuttaa hyvinkin tarpeen palauttavalle liikunnalle. Tällä tarkoitetaan palauttavaa sekä keholle että mielelle.
Monille koirille jo pelkästään reviirillä jatkuvasti kohdattavat kilpailijat tai pullistelijat ovat stressaava tekijä elämässä. Liioin mikään eläin ei ole syntynyt panta tai valjaat päällään, joten sekin on lähtökohtaisesti koiralle epätyypillinen asetelma. Lisäksi usein näissä varusteissa marssiva koira, oli tahti mikä hyvänsä liikkuu liian yksipuolisesti ja usein viheliäisillä alustoilla.
Koira tarvitsee vapaana juoksemista pysyäkseen kunnossa niin fyysisesti kuin psyykkisesti. Päivittäin. Mieluiten epätasaisilla ja pehmeillä alustoilla. Lisäksi koira elää hajumaailmassa. Koira tarvitsee näitä osasia elämäänsä ja samaa korttelia päivästä, viikosta, kuukaudesta ja vuodesta toiseen kiertävä koira jää aikalailla paitsi niistä asioista, joita sen hyvinvointi edellyttää. Tottahan koira paremman puutteessa kävelee asfaltoitua kävelytietä ja haistelee naapurin Repen samat tarinat aamusta ja illasta toiseen, kunnes Repestä aika jättää, jos ei itsestä ennen sitä. Sen sijaan koiran päästessä mieluiten useamman kerran viikossa metsäterapiaan, sen nivelet ja nikamat, välilevyrakenteet ja parasympaattinen hermosto suorastaan laulaa hoosiannaa ja lataa täyteen mielihyvähormoneja. Palauttaa. Sen ei tarvitse ”lukea” samoja uutisia päivästä toiseen, vaan siellä virkistävässä ja stressittömässä ympäristössä on aina uudet jutut ja terveyttä edistävä miljöö kaikin puolin.
Jos ihmisen luontosuhdetta pidetään tärkeänä, niin eläimelle se vasta sitä onkin. Meillä ei ole oikeutta viedä tätä isoa osaa koiraeläimen lajityypillisestä toiminnasta pois vain siksi, että olemme laiskoja tai vieraantuneita luontosuhteesta.
Moni jättää viemättä koiransa metsään tai muihin luontokohteisiin ihan siitäkin syystä, että he ovat jättäneet opettamatta koiralleen tärkeimmän taidon, luoksetulon. Se on oma valinta ja typerä teko, mutta siitä huolimatta koiran voi viedä nauttimaan edes vähän vapaammasta liikkumisesta hankkimalla sille pitkän liinan ja menemällä liinan kanssa metsässä. Toki vaatii enemmän askartelua kuin kiertelee sitten koiran perässä jokaisen ryteikön. Siinä kohtaa ehkä sitten miettii, että olisiko kannattanut kouluttaa koira pienestä pitäen vahvaan kontaktiin niin, että koira on välittömästi kytkettävissä.
Kuva Esko Pamppunen
Kiitos kun jaksoit lukea tänne asti :)! Pyrkimykseni tällä kirjoituksellani oli herätellä ajatuksia. Ja jos ne ajatukset siirtyvät vielä käytäntöön niin, että keksit jonkun uuden kivan jutun koirasi kanssa toteuttavaksi tämän teeman hengessä, niin olen suunnattoman iloinen puolestanne!
-Nina-