Oltuani poissa rodun parista aika pitkään ja palattuani takaisin on erinäisiäkin ominaisuuksia, tässä tapauksessa virheiksi luokiteltavia ikään kuin päässyt normalisoitumaan rodussa ja näyttelykehissä.
Olen kirjoittanut mittavan tietopaketin rodun eri ominaisuuksista ja vähän kaikenlaisesta rotuun liittyvästä, mutta sitä odotellessa (kuvien valikoiminen, piirtäminen ja liittäminen vielä työn alla) en voi olla nostamatta tätä aihetta yhdeksi keskustelun aiheeksi.
Mitä nämä normalisoituneet ominaisuudet sitten ovat?
Ihan ensiksi nostan esille harjakoiran mittasuhteet. Meillä koirat mitataan pituus – korkeus – suhteeltaan rintalastan päästä istuinkyhmyihin ja sitten tietysti säkäkorkeus. Jenkit mittaavat koiran pituuden säästä hännäntyveen. Heillä tuo menee käytännössä niin, että pituuden tulee tällä tavalla mitattuna olla hiukan isompi kuin säkäkorkeuden.
Meidän kehissä näkee nykyään enemmän liian lyhyitä kuin ihannemittasuhteilla varustettuja koiria. Tämä on niin yleistä, että osa tuomareista pöllämystyy oikeilla mittasuhteilla varustetusta koirasta ja arvostelee sen liian pitkäksi. Rungon eri ”palikat” ovat myös tärkeä osa kokonaisuutta. Onko koiran rintakehä liian lyhyt (hyvin yleinen vaiva rodussa nykyään) ja vastaavasti lanneosa aivan liian pitkä? Millä tavoin lantio on rakentunut? Nämä kaikki vaikuttavat sekä mittasuhteisiin että siihen miten tasapainoinen koiran rakenteellinen kokonaisuus on. Tähän vielä lisäksi koiran kulmautuneisuus ja niiden yhteensopivuus ovat oma kokonaisuutensa.
En tiedä millä tavoin tuomareiden tietämystä rodusta päivitetään. Tarvetta jonkinlaiselle ”tukipaketille” kuitenkin varmasti kokemani mukaan olisi kovasti. Pitkin vuotta olen nähnyt monenlaista virhearviota arvosteluissa.
Yksi normalisoitunut asia on myös kippurat hännät. Niistä ei rokoteta lainkaan, usein niitä ei edes mainita tai saatetaan sanoa siansaparohäntää ”hieman turhan kaareutuvaksi”. Koska tällaiset kippuralla selän päällä kannetut hännät ovat niin yleisiä, normaalisti kannettu, suora häntä saattaa saada jopa maininnan ”tulisi kantaa häntäänsä napakammin”. Selän jatkona tai hiukan selkälinjan yläpuolella ravissa ja kehätilanteessa kannettu häntä ei suinkaan ole minkäänlainen virhe, vaikka sellaisena sen osa tuomareista nykypäivänä siansaparoviidakossa tulkitseekin. Hännän kiinnitys on kuitenkin myös oleellinen asia. Oikein rakentuneen lantion perässä viipottaa oikein asettunut häntä, joka on toivottavasti pitkä ja sopivasti liikkeessä kaartuva, seistessä se saa laskea luonnollisesti alas. Jos tuomarit peräänkuuluttavat missä tahansa asiassa jotain ääripiirrettä, niin aina löytyy polulta eksyviä kasvattajia, jotka lähtevät miellyttämään rotumääritelmästä viis. Me kasvattajat olemme, tai meidän pitäisi olla, rodun asiantuntijoita. Se mitä joku tai jotkut yksittäiset tuomarit peräänkuuluttavat (jos se on selkeästi rotumääritelmästä poikkeavaa hömpötystä), ei tulisi ohjata meidän kirkasta käsitystä rodun toivotuista ja vaalittavista ominaisuuksista.
Jatketaan tästä. Olisin voinut pitää vielä melkoisen palopuheen harjakoiran kauniista päästä, jollaista enää harvemmin myöskään näkee.
