Yhdistyksen jalostusohjesääntöjä on päivitetty hyvin vähäisessä määrin viimeksi vuonna 2018. Surullista kyllä, yhdistyksen jalostussuosituksia ei noudata vuosittain lähellekään puolet toteutuneista yhdistelmistä. Mistä tämä kertoo?
Itse näen, että kasvattajien mukaan ottaminen ja yhteisessä asiassa pitäminen on epäonnistunut tavalla tai toisella. Millä tavoin kasvattajat saataisiin työskentelemään yhdessä näiden tiettyjen, ihan perusasioiden hyväksi?
Tällä hetkellä jalostusohjeiden vähimmäiskriteerit jalostuskoirille eivät ole mitenkään raskaat. Toki niitä tulisi tarkastella uudelleen ja päivittää. Mielestäni sinne pitäisi ennemmin lisätä kuin poistaa muutamia kriteerejä.
Joskin olen sitä mieltä, että näyttelytulosvaatimuksen voisi poistaa kokonaan. Kennelliitto kannustaa siihen omalla maksurajallaan, mutta sehän ei suinkaan ole minkään laadun mittari, että koiralla on näyttelytulos. Tässä tapauksessa 2 x EH. Mieluimmin senkin rahan voi laittaa terveyspuolelle. Tokihan näyttelyssä nyt ihan karkein tapaus (ei tunnistaisi rotua) voisi saada noottia, mutta muutenhan EH:n saa mille vain koiralle. Jopa sertin voi saada koiralle, joka ei soveltuisi lainkaan jalostukseen, oli sitten kyse pöydällä toistuvasti panikoivasta, häntämutkaisesta, kuivasilmäisestä tai vaikka hissikiveksisestä koirasta näin muutamia ominaisuuksia mainitakseni.
Viimeisten kolmen vuoden tilanne on ollut seuraava;
2021 rekisteröidyistä pentueista 31,9% täytti yhdistyksen jalostussuositukset.
2022 vastaava luku oli 40% ja 2023 vuoden loppupuolella Koiranetissä näkyvistä pentueista 34,48% täytti suosituksien kriteerit.
Näissä ei ole tiedossa vanhempien geenitestistatukset eikä kasvattajan jäsenyydet, mutta muut perusvaatimukset noissa on katsottu läpi eli silmät, polvet, pumput ja näyttelytulokset.
Tuolla aikavälillä oli rekisteröity tämän kirjoittamiseen mennessä 195 pentuetta, joista 69 täytti kaikki yllämainitut kriteerit, joka tekee noin 35,4%.
Luku on kyllä surullinen mielestäni ja sitä pitäisi lähteä yhdessä, tavoitteellisesti nostamaan. Vallankin kun tuossa ei ole vielä mukana mitään geenitestitietoja eikä röntgenkuvauksia, joihin niihinkin on nyt kyllä painetta tietyn ikäisillä koirilla erityisesti.
Tässä vielä yhteenvetoa, mitkä kriteerit on missäkin mittakaavassa koettu vaikeiksi toteuttaa;
- Toinen tai molemmat vanhemmista puutteelliset näyttelytulokset 37,4% kaikista toteutuneista pentueista
- Toisen vanhemman terveystarkit vanhentuneet tai puuttuu kokonaan 23,07%
- Molempien vanhempien terveystarkit vanhentuneet tai puuttuu kokonaan 26,15%
- Toinen vanhemmista alaikäinen astutushetkellä 2%
- Molemmat vanhemmat alaikäisiä astutushetkellä 1%
- Liian korkea sukusiitos% 2,5%
- Sairauden raja-arvot ylittävä 1,5%
Puuttuvia tai vanhentuneita pumpputuloksia oli yhteensä 137 jalostukseen käytetyllä koiralla. Puuttuvia tai vanhentuneita silmätarkkeja löytyi 106 koiralta. Ja tutkimattomia tai vanhaksi päästettyjä polvituloksia löytyi 71 jalostukseen käytetyltä koiralta kyseisellä aikavälillä.
Tein tätä aineistoa selatessani sellaisenkin havainnon, että aikoinaan, vuosituhannen alussa käytössä ollut sitoumuskasvattajuus, jonka allekirjoittanut esitti ja sai läpi, näyttää jättäneen jälkensä siinä mukana olleiden kasvattajien toimintatapoihin (sitoutuivat mm. noudattamaan jokaisessa yhdistelmässään ja uroslainassaan jalostusohjesääntöjä). Vaikkakin se poistettiin jo aikaa sitten niiden äänekkäiden kasvattajien aloitteesta, jotka eivät halunneet tähän sitoutua ja katsoivat tuon ”luokittelun” eriarvoistavan kasvattajia, tekevät kyseisellä listalla olleet kasvattajat edelleen arvojensa mukaisella laadulla valintojaan. Heidän omissa yhdistelmissä, jalostuslainoissa ja myöskin kasvattiensa jalostuskäytössä toteutui tällä aikavälillä kolmea yhdistelmää lukuunottamatta aina kaikki kriteerit. Nämä kolme olivat sellaisia, joissa käytetyillä uroksilla oli päässyt pitkäksi jotkut tarkit ja ne kuitenkin korjattiin vielä myöhemmin. Eli joskus tehty työ voi kantaa hedelmää todella kauaskin. Sitoumuskasvattajuuden palauttaminen on siis näin ollen varsin perusteltua ja nimenomaan puoltaa myös vastuullisuuden näkökulmasta paikkaansa. Se tekee myös pennun ostajille selvän eron sen suhteen mitkä kasvattajat sitoutuvat pitkäjänteiseen ja tinkimättömään duuniin.
Vaikka ohjesääntöjen kriteerien täyttyminen ei ole ainoa yhdistelmien vastuullisuuteen liittyvä asia, se kuitenkin on sitä mitä suurimmassa määrin. Ja niitä noudattava kasvattaja ei yleensä ole valmis alittamaan muitakaan terveyden ja hyvinvoinnin kannalta merkittäviä rimoja ainakaan tietoisesti. Somekanavilla törmää jatkuvasti siihen, miten pennunostajilta vaaditaan tietoisuutta ja vastuullisia valintoja ostaa pentunsa ”hyvistä kenneleistä”. Miten se onnistuu, jos meidän jalostusohjesäännöt ovat hyvässä piilossa ja niiden noudattaminen ei suju oikein ”niiltä hyviksiltäkään”? Eli peiliin katsomisen paikka ihan molemmissa päissä, kuin myös yhdistyksen roolissa tiedottajana.
Valitettava tosiasia näissä tuloksissa on myös se, että joukossa on muutama ”taparikollinen”, joilla on myös aika paljon ”tuotantoa”. Näillehän ei varmaan koskaan saada mitään tolkkua, mutta jos edes me muut alettaisiin puhaltaa yhteen hiileen?
Nythän tapetilla on harjakoirien selkätilanne. Geenitestipalettiin on lisätty CDDY palikka, jolla voidaan haarukoida, onko koiralla perimässään ylipäätään taipumusta matalaraajaisuuteen, joka taas liitetään välilevyjen kalkkeumiin ja sitä kautta mahdolliseen tyräytymiseen ja pahimmillaan halvautumiseen.
Yhdistyksen jtk sai väännettyä meille työkaluksi viralliset IDD lausunnot. Meillä on siis tie auki. Ensin voidaan ottaa koiralle DNA passi, jossa on nyt mukana myös tämä kondrodystrofia testi ja 24-48 kk ikäisille kun aletaan tehdä systemaattisesti ennen jalostukseen käyttöä rtg seulonta, niin ollaan 5-10 vuoden päästä hyvin todennäköisesti aika paljon viisaampia tässäkin asiassa.
Miksi kuulen vastustusta röntgenkuvaamista kohtaan? Ei kai se vaan ole rahakysymys? Jos kasvattajalla ei ole varaa huolehtia terveystarkeista, ei pidä kasvattaa. Se on vaan tosiasia. Ei yhtään haittaa, vaikka puoletkin nyt tuotetuista pennuista jää tulevaisuudessa tekemättä. Eipähän ole sitten ainakaan ylitarjontaa. Toisaalta jos jäljelle jää vain se puolikas, joilla pipo ei turhaa kinnaa, joilla ei ole mitään tarkkeja eikä näyttelytuloksia (niin kuin niissä yleensä on ollut tapana), niin onkin rotu aika pian tiensä päässä tässä maassa. Jätetään siis se puoli nyt tässä kohtaa vielä murehtimatta ja keskitytään tekemään rodun kannalta oikeita valintoja me, joilla rahkeet siihen riittää.
Kuulen saivartelua siitä, ettei rtg seulonnoissa ja todellisuudessa ole välttämättä riittäviä yhtymäkohtia jossain muussa rodussa. Nyt on kyse meidän rodusta ja asian pilotoimisesta. Emme tule koskaan mitään uutta tietoa saamaankaan, jos emme näe asian eteen hiukan vaivaa.
Harjakoiran selkälausunto maksaa kennelliiton lähetteen kanssa joka tapauksessa max 300 euroa, joten kyse ei ole kuin yhdestä viikonloppureissusta Tallinnaan (jos tuo raha edes piisaa siihen). Jättää vaikka sen pois koiran kuluista ja satsaa tällaiseen rodun kannalta paljon merkityksellisempään. Jos taas ei ole valmis satsaamaan mihinkään, niin kannattaa toki miettiä olisiko rairuohon kasvattaminen parempi vaihtoehto 😊.
Nyt kun meillä on työkalut, niin käytetään niitä. Asiat ja tietoisuus muuttuu. 90-luvulla meillä oli vielä ”terve rotu”, koska ei tiedetty mistään mitään. Sairaudet, mitä tupsahteli, oli äkkiä korvamerkitty vaan tiettyjen koirien jättämiksi ongelmiksi, joista päästiin eroon leimaamalla vaan ne koirat ja haukkumalla koira ja omistaja maan rakoon. Nyt voidaan olla jo aika paljon viisaampia ja todeta, että aina tulee jotain, kun elävien elukoiden kanssa ollaan tekemisissä. Viisasta on kuitenkin enemmin katsoa kuin katua, niissä asioissa, joissa se on mahdollista. Ja ongelmista puhuminen tulee olla totuudellista ja avointa.
Edelleen osa kasvattajista harrastaa ”puhelinrumbaa”, jossa soitellaan oman väen kesken ja haukutaan naapureita ja toisten valintoja. Senkin energian voisi käyttää oman toiminnan ohjaamiseen ja energian käyttämiseen rodun hyväksi. Aloittaa siitä, että omat nartut ja urokset ovat asianmukaisesti tarkastettuja eikä tohtoroida itse ajatuksella ”ei sen pumpussa ole mitään vikaa, kun ei tunnu mitään käteen” tai olen itse kokeillut sen polvet, eikä niissä ole löysyyttä. Tai sen pumppu on kuunneltu rokotuksilla eikä siellä ole ollut mitään. Kyse on toiminnan läpinäkyvyydestä ja vastuullisuudesta kaikkia kohtaan. Myös pennunostajia.
Verrataan nyt vaikka niin, että vielä 80-luvulla ihmiset polttivat sisällä tupakkaa sohvalla, kakarat kasvoi sankan savupilven keskellä. Missä nykyään ollaan niin välinpitämättömiä? Ei varmaan missään. Ihan samaa kehitystä voidaan alkaa soveltaa myös näissä kasvatustyön peruspilareissa ja toimintatavoissa. Koska tiedämme varsin hyvin mitä meidän tulee yhtenä rintamana tehdä, niin päätetään vain tehdä niin. Tämä on nyt haaste kaikille kasvattajakollegoille. Ensi vuonna 2024 joka iikka laittaa tarkit koiriltaan kuntoon. Kaikki 24-48 kk ikähaarukalla käytössä olevat koirat rtg kuvataan selistään. Olen valmis tekemään vuoden 2025 ekaan lehteen yhteenvedon toteumasta ja toivon, että saan julkaista huomattavan paljon ilahduttavammat lukemat siltä vuodelta kuin näiltä kolmelta aiemmalta. Ja huom! Jokainen yhdenkin pennun, ilman kennelnimeäkin toteuttava ihminen on kasvattaja. Ei ole mitään syytä mennä verhon taakse piiloon ajatuksella että no kun mulla tää on niin pienimuotoista. Yksikin teetetty pentue voi vaikuttaa laajalti vuosien ajan jatkojalostukseen päätyessään.
Kuulen erityisesti esim Ruotsin puolelta sitä ajattelua, että parempi kun ei testaa tai tutki, niin ei tarvi miettiä liikaa ketä voi yhdistellä tai että kantajalle pitää löytää herrajjestas terve kumppani. Toivottavasti meillä ei täällä Suomessa mene ihan yhtä vihkoon tämän kanssa. Sitä vaan joutuu näkemään hiukan vaivaa, että löytää koiralleen sopivan matchin tai sitten vaan jättää kylmästi käyttämättä. Itsehän olen kasvattanut kotonani viimeksi 2 pentuetta vuonna 2009. Ajat ja tieto on siitä muuttunut ja jalostunut, mutta rohkenen väittää, että ohjesääntöjä noudatti silloin kyllä isompi otanta kasvattajia kuin tällä hetkellä. Itsellä jäi taannoin aika monta sijoitusnarttua käyttämättä joko siksi, etten löytänyt sopivaa urosta tai en ollut tyytyväinen narttuun. Kaikkea ei tarvi astuttaa eikä varsinkaan sellaisella kiireellä, ettei kerkiä tarkkeja laittaa ajan tasalle.
Tulen ehdottamaan yhdistykselle diplomeja ohjesääntöjen noudattajille. Jokainen yhdistyksen jäsenkasvattaja, joka noudattaa ohjesääntöjen kriteerejä vuoden aikana jokaisessa toteuttamassaan yhdistelmässä, on diplominsa ja tunnustuksensa ansainnut!
