Tässä kun vuoden päivät on nyt pyöritellyt erilaisia puuteriuroksia ja ollut yhteydessä kymmeniin puuteriurosten omistajiin ja kasvattajiin, haluan kirjoittaa hiukan rodun jalostuksen tulevaisuudesta maassamme.
Tänä vuonna voimaan tulleen uuden eläinten hyvinvointilain ja siitä kumpuavan koirien mahdollisesti hyvinkin rotukohtaisen jalostusasetuksen julkaisemista odotellessa, on kuitenkin ilmeisen selvää, ettei ensi vuodesta eteenpäin kahden karvattoman kiinanharjakoiran yhdistäminen ole enää mahdollista. Tämä taas tarkoittaa sitä, että kaikille jalostukseen käytettäville nakunartuille tulee löytyä puuteriurokset.
Jotta puuteriuroksia olisi käytettävissä riittävän laajalla geenipoolilla, olisi suotavaa käyttää enemmän harkintaa kivesten poistamisen suhteen.
Olen nyt törmännyt uroksia kartoitellessa siihen, että ylivoimaisesti suurin osa puuteripojista elelee kotikoirina. Toki myös turkittomina, mutta se ei ole rodun jalostuksen kannalta lainkaan sellainen ongelma kuin pallittomuus. Vetoan siis kaikkien kivojen puuteripoikien pallien säästämisen puolesta!
Yleensä pojilta riivitään pallit jo nuorena ajatellen, että koira olisi tällä tavoin rauhallisempi ja helpompi seuralainen. Useinkaan tämä ei ole niin ratkaiseva asia koiran käytöksen suhteen kuin se, että pienikin koira saa ihan suhteellisen helposti toteutettavan tapakasvatuksen.
Jokainen, joka haluaa hankkia itselleen vastuullisesti maailmaan saatetun kiinanharjakoiran, varmasti ymmärtää, ettei niitä saada aikaiseksi ”neitseellisesti”. Niinpä jatkossa on syytä säästää kaikilta kivoilta puuteripojilta lisääntymiskyky ja poistaa kulkuset vain terveydellisistä ja pakottavista syistä. Pitäkää myös koirienne kasvattajat ajan tasalla, mikäli jostain syystä haluaisittekin kastroida uroksenne. Kysykää ensin häneltä, haluaako hän esimerkiksi ottaa koirasta talteen pakastespermaa siltä varalta, että hänellä olisi sille myöhemmin tarvetta.
Ja vielä hieman pidemmälle menevä vinkki kivojen urosten omistajille; kannattaa terveystarkistuttaa uros eli pitää perusterveystarkit ajan tasalla. Sitä kautta se ilmestyy myös koiranetin terveystarkastettujen koirien luetteloon, jota kasvattajat myös selailevat uroksia miettiessään. Kaikilla kasvattajilla ei suinkaan ole mahdollisuutta pitää uroksia kotonaan ”reservissä” ja vaikka olisikin, tarvitaan toisinaan myös aivan eri sukuisia uroksia. Geenitesti puolestaan on vain kerran koiran elämässä tapahtuva satsaus, samoin kuin 24 kk iässä tehty luustokuvaus on jalostusarvoa oleellisesti kasvattava panostus.
Lopuksi; todellinen rodun etua ja kokonaisuutta ymmärtävä kasvattaja hoksaa kyllä koiran jalostuksellisen arvon, vaikkei se olisi mikään näyttelyitä kiertävä kehäkettu. Samainen kasvattaja osaa myös arvioida koiran ulkoiset ominaisuudet itse koirasta, sen livenä nähtyään, eikä sen vuoksi tarvitse välttämättä näyttelymeriittejä uroksen jalostusarvoa mittaamaan. Toki näyttelyissä menestyminen ei ole haitaksi, muttei tosiaankaan (toivottavasti) syy valita uros nartulle.
Näillä aatoksilla kohti rodun uusia jalostusasetuksia. Pidetään jatkossakin ajatus virtaamassa kokonaisuuden kannalta ja yhdessä huoli rodun tulevaisuudesta maassamme.
