Meidän nassikat ovat jo niin isoja, että he pääsivät ekaan näyttelyynsä. Toki epäviralliseen, vain harjakoirille tarkoitettuun sellaiseen, mutta osallistujia, hälinää ja ahtautta siellä kyllä riitti ihmeteltäväksi pennuille.

S-pennut, jotka ovat täällä Porissa kerinneet jo treenata monta viikkoa järjestämissäni näyttelytreeneissä, olivat kuin vanhoja tekijöitä ja tepsuttelivat ja seisoivat itsevarmasti kehässä. Muut kasvattini ovat vielä kokemattomia sillä saralla, mutta kaikki osallistuneet olivat hämmästyksestään huolimatta hyväntuulisia ja tuomaria iloisesti tervehtiviä jokainen.

Oli siis tosi kiva päivä ja hieno nähdä niitäkin kasvattejani, joita en ollut nähnyt luovutuksensa jälkeen. Mukana meidän pentulaatikoista oli yhteensä 7 pentua eli vain yhdet pennut molemmista syksyn pentueista eivät osallistuneet kyseiseen tapahtumaan.

Menestystäkin tuli, sillä 12 ilmoitetusta pennusta kotonani asuva Shelly oli BIS pentu ja velipoikansa Pena (sijoitusurokseni) oli VSP pentu. Myös muut mukana olleet S-pennut loistivat. Lola sijoittui toiseksi narttupennuissa, heti siskonsa perään. Kittyn Hilla -tytär puolestaan tuli isossa (8 pentua) pikkutyttöluokassa sijalle 5.
Penan luokassa toiseksi sijoittui velipoikansa Panda ja kolmanneksi puolestaan Kittyn poika Kaapo.

Jatkamme harjoituksia ja pentujen ilmoittamista muutamiin pentuluokan näyttelyihin, ennen junioriluokkiin siirtymistä.

Myös ”otsikkokuva” on Nanna Salmelan käsialaa.

Crestwood Spill the Beans ”Pena” 5 kk.
Kiinanharjakoira Winter Show 8.3.2025 © Nanna Salmela nannasalmela.fi
Crestwood She Sells Seashells ”Shelly” 5 kk.
Kiinanharjakoira Winter Show 8.3.2025 © Nanna Salmela nannasalmela.fi
Crestwood Steal the Show ”Panda” 5 kk.
Kuva Pandan kotiväen ottama Winter Show päivänä 8.3.2025
Crestwood Sticky Lollipop ”Lola” 5kk
Kuvattu 7.3.2025. Kuva Wihtori Toukola
Crestwood That´s All Folks ”Hilla” 5 kk
Kiinanharjakoira Winter Show 8.3.2025 © Nanna Salmela nannasalmela.fi

Samankaltaiset artikkelit