sijoitussopimus

Kun sopimus on enemmän kuin paperi

Kasvattajan näkökulma koiran sijoitussopimukseen – sen tuomiin mahdollisuuksiin, haasteisiin ja vastuuseen.

Sijoituskoiran ottaminen on paljon enemmän kuin edullinen tapa saada korkealaatuinen rotukoira. Se on vuosien mittainen sitoumus, joka vaatii kasvattajalta ja haltijalta yhteistä arvomaailmaa, luottamusta ja kykyä kuunnella toisiaan. Kun sopimus ymmärretään oikein, se voi olla hieno yhteistyön muoto – mutta väärin ymmärrettynä myös suurten pettymysten lähde.

Ennen kuin sijoituskoiran sopimus allekirjoitetaan, kannattaa pysähtyä hetkeksi miettimään, mitä kaikkea sen myötä tulee jakamaan: vastuuta, päätöksiä ja tunteita. Tämä kirjoitukseni avaa sijoitussopimuksen todellista luonnetta sekä niitä seikkoja, joihin niin kasvattajan kuin sijoituskodin on syytä varautua.

Rotukoiraa hankittaessa sopimusvaihtoehtoja on yleisimmin käytössä kahta erilaista, joko suora kauppa, jossa koira lunastetaan heti ostohetkellä omaksi tai sijoitussopimus, joka on koiran kauppa lykkäävin ehdoin. Käytännössä kyse on hallintaoikeudesta siihen saakka, kunnes sopimuksen ehdot ovat täyttyneet. Jokaisella kasvattajalla on omat tapansa pentujen kotien etsimisen suhteen, samoin kuin sen, millaisiin koteihin he luottavat sijoituspentunsa.
Tässä artikkelissa käsitellään sijoitussopimusta sopimusmuotona ja mitä kaikkea olisi hyvä ottaa huomioon puolin ja toisin sellaiseen ryhdyttäessä.

Koiran sijoitussopimus on sopimusmuotona melko ainutlaatuinen ja eriskummallinen. Se sisältää myös suuren määrän riskitekijöitä, pieleen menemisen mahdollisuuksia. Suomen Kennelliiton sijoitussopimuspohjassa on mainittuna heti aluksi sopimuksen tarkoitus, joka on siis mahdollistaa kasvattajalle riittävän laajan jalostusmateriaalin varmistaminen jalostustyössään. Harva tulee ajatelleeksi, että jalostusvalinta on myös jalostuksesta ulos jättäminen. Se itse asiassa on sitä selkärankaisimmillaan. Juuri tästä syystä jotkut kasvattajat haluavat sijoittaa pentueistaan useitakin yksilöitä. Taatakseen sekä option myöhempään jalostuskäyttöön että samalla myös sen, ettei kaikkea jalostusmateriaalia tarvitse hautoa nurkissaan (joka ei sekään palvele koirien etua) ja kuten edellä todettu, jättää myös materiaalistaan reilusti jotain poiskin.
Tämän mahdollisuuden tarjoamisesta ja koiran ensiluokkaisesta huolenpidosta kompensaationa sijoituskoiran haltija saa yleensä kasvattajan parhaimpiin pentuihin lukeutuvan yksilön maksimissaan puolella hinnalla pennun normaalista kauppahinnasta (mikäli kasvattaja ei koskaan käytä kyseistä koiraa jalostukseen) tai ”ilmaiseksi” eli pennusta otettu vakuusmaksu palautuu sopimusehtojen täytyttyä. Tämä ajatus toki on kaksiteräinen miekka, johon moni koiranpentua hankkiva saattaa haksahtaa.

Nyt seuraa oikeasti ilmainen neuvo; Älä koskaan ajattele pääseväsi helpommalla tai halvemmalla ottamalla sijoituskoiran itsellesi. Toki, saat kasvattajan 100% tuen vähintään koko sopimuskauden ajaksi, joka osalle ihmisistä on mieluinen asia. Kokemukseni on kuitenkin osoittanut myös toisin. Moni saattaakin yllättyä siitä, että sitä koiran omistajaa/kasvattajaa tuleekin oikeasti kuunnella, noudattaa hänen ohjeitaan ja sitä kautta myös sietää. Vuosikausia.

Olipa sitten kyse koiran hankkimisesta omaksi tai sijoitukseen, on oleellista tutustua kasvattajaan. Erityisen suuri merkitys asialla on sijoituskoiran kohdalla. Jos kasvattajalla on olemassa nettisivut tai esim. sometilejä tai hyvässä lykyssä molempia, voit hyvin tutustua hänen tapaansa olla koiriensa kanssa. Niiden kautta näet millaisia asioita hän kokee tärkeäksi koiran pidossa ja niiden elämässä. Jos taas tällaiset asiat eivät käy ilmi, sinun on hyvä keskustella näistä asioista hänen kanssaan, jotta pääsette käsitykseen siitä kohtaavatko teidän ajatusmaailmat ja koiranpidon toteutukset edes suurin piirtein.
Jos kasvattajalle on esimerkiksi tärkeää, että koirat pääsevät päivittäin erilaisiin paikkoihin liikkumaan vapaana ja harrastavat muutakin kuin sohvalla makoilua, et voi kuvitella ottavasi sellaiselta kasvattajalta koiraa, mikäli sijoituskoira ei saa sinun luonasi tällaisia asioita elämäänsä.
Asian voi myös kääntää toisinpäin; jos sinulle koirien aktiivisuus ja toimintakyky on itseisarvo, valitse pentusi sellaiselta kasvattajalta, joka tuntee materiaalinsa tässä suhteessa ja panostaa siihen. Näin tulevan pentusi emä on onnellinen ja luonteeltaan tasapainoinen, kasvattajan hyvin tuntema ja monenlaiseen tekemiseen soveltuva rotunsa edustaja. Tällaiselle nartulle asiaan perehtynyt kasvattaja valitsee myös urokseksi yksilön, jolta voi odottaa periytyvän edellä mainittuja asioita.

Mennään takaisin jalostusmateriaaliin. Itse olen sijoittanut kasvatusvuosieni varrella lukuisia narttukoiria ja jokusen uroksen. Suurinta osaa en ole koskaan käyttänyt jalostukseen. Tämä kertoo mielestäni paljon myös siitä, miten herkkä laji kyseinen sopimusmuoto on myös kasvattajalle. Päätökset jalostuskäytöstä tai käyttämättä jättämisestä syntyvät ajan saatossa, vuosien kuluessa. Kasvattaja on toki saattanut ennen tuohon päätökseen kallistumistaan käyttää kyseistä koiraa näyttelyissä ja erilaisissa terveystarkastuksissa ja geenitestauttaa koiraa. Ko. yksilöön on saattanut kulua hyvinkin vaikkapa 1000 € ja enemmänkin, ennen kuin kasvattaja on valmis tekemään päätöksensä. Tästäkin syystä on tärkeää, että myös sijoituskoti ymmärtää millaisesta panostuksesta asiassa on kyse kasvattajan näkövinkkelistä. Kasvattajan työtä ja taloudellisia panostuksia on myös hyvä kunnioittaa, ihan siinä missä kunnioittaa omaakin aikaa, vaivaa ja eurojaan. Rahasta saa helposti myös aikaan lihavia riitoja, kuin myös kaikesta muusta tunteisiin menevästä, joita sijoitussopimuksissa riittää.

Monet koiranomistajat ajattelevat herkästi, että kasvattaja ei varmaankaan rakasta koiria sillä tavoin kuin ”tavalliset koiranomistajat”. Tämä on varsin stereotyyppinen ja vääräkin uskomus. Suurin osa suomalaisista kasvattajista on samalla ihan ”tavallisia koiranomistajia” sillä erolla, että he ovat poikkeuksellisen hurahtaneita sellaisia. He haluavat vaalia rotua ja sen hyvää terveyttä ja tulevaisuutta. He käyttävät ihan hurjan määrän omaa aikaansa ja eurojaan kyseisen harrastuksen parissa. Rakkautta on myös sijoitussopimuksien tekeminen. Ja hyvää uskoa ihmisiin, joka usein voi olla liiankin sinisilmäistä.

Itse sijoitan koiria kaikista edellä mainituista syistä eli haluan pitää jalostus/näyttelyttämisoption mahdollisimman laajaan otantaan lupaavia kasvattejani sekä karsia reilusti ajan saatossa ja päätyä käyttämään vain niitä kasvattejani, joiden kehitykseen olen tyytyväisin. Haluan myös pitää kotonani olevan koiramäärän sellaisena, että nekin elävät ”kotikoiran” elämää ja saavat yksilöllistä huomiota, päivittäistä liikuntaa vapaana vaihtelevissa ympäristöissä sekä oman harrastuksensa (joka ei todellakaan ole näyttelyt). Haluan tuoda nämä asiat tässä esille siksi, että sijoituskoiraa harkitsevan tai sellaisen jo omaavankin ihmisen tulisi ajateltua mitä kaikkea sijoitussopimukseen liittyy kasvattajan näkökulmasta. Suuria tunteita myös heillä, aivan kuten jokaisella omaa koiraansa rakastavalla ihmisellä, mutta sillä erolla, että kasvattaja samalla rakastaa myös esimerkiksi omia emälinjojaan ja haluaa vaalia omassa kasvatustyössään ja jalostusmateriaalissaan jotain tiettyjä, itselleen ja rodulle tärkeitä ominaisuuksia jalostusvalintojensa kautta. Näiden asioiden saavuttaminen ei tapahdu hetkessä, vaan kasvattaja joutuu tekemään töitä vuosikausia, joskus jopa kymmeniä, ennen kuin hän on päässyt tavoitteeseensa, jos silloinkaan. Kaikenlaisia geeniloton aiheuttamia takaiskuja kun kuitenkin tulee, niin siksikin sijoitussopimusten onnistuminen nyt olisi vähintäänkin suotavaa.

Sijoitussopimuksen tärkeimmät sopimusperusteet vaativat omistajan ja haltijan välistä hyvää ja tiivistä yhteistyötä, varsinkin koiran ensimmäisten kasvukuukausien ja kehityksen seurannan aikana, mutta myös esim. narttukoiran juoksujen ilmoittamisessa ja erilaisien käyttöoikeuksien, kuten vaikkapa kasvattajan pidättämän näytteilleasettamisoikeuden vuoksi. Siksi sijoituskoiraa ei missään nimessä kannata edes harkita, jos vähänkään ajattelee, että tällaisista asioista ei suoriudu tai kuormittuu jo ajatuksen tasolla. Mielessä tulee pitää myös se, että sopimusehtojen täyttymiseen voi mennä aikaa viisikin vuotta tai jopa yli. Koira käy sillä aikana, riippuen sopimuksesta, mutta esimerkiksi kennelliiton vakiosopimuksenkin puitteissa kasvattajan kanssa näyttelyreissuissa useampia kertoja vuodessa, erilaisissa terveystarkeissa, astutusreissuilla ja narttukoiran kyseessä ollessa, on myös poissa kotoa viikkokausia pennutukseen liittyen. Älä siis ota sijoituskoiraa, jos et ymmärrä, että nämä ovat sinua vastassa sopimuksen voimassa oloaikana.

Mitä tulee kasvattajan pidättämiin käyttöoikeuksiin, hän ei toki voi vaatia (aina voi toivoa ja ottaa mukaan tekemiseen) sijoituskodilta näihin kyseisiin asioihin mukaan innostumista tai näyttelykäytöksen treenaamista sijoituskodilta, vaan hänen olisi siinä tapauksessa tehtävä tällaiset asiat itse. Tässä tullaan taas kuitenkin siihen, että mikäli haltija ei itse halua käyttää aikaansa tällaisiin, tulee kasvattajalle antaa mahdollisuus koiran kanssa treenaamiseen, jottei hänen käyttämänsä näyttelyilmoittautumiseurot menisi ihan niin todennäköisesti hukkaan. Usein tällaisiin kaikkiin ollaan hanakasti silmät kirkkaina tulossa mukaan silloin, kun sijoitussopimusneuvotteluja ollaan vasta käymässä. Kuten monia muitakin ”peesailuja” tapahtuu. Näiden neuvottelujen perusteella toki kasvattajakin sitten tekee omat valintansa tulevien sijoituskotiensa valinnan suhteen. Kuinka turhauttavaa sitten ajan kanssa on puolin ja toisin, kun aikoinaan sovitut ja innolla rakennellut pilvilinnat sitten katoavat kuin tuulen huuhtomina? Jäljelle jää vaan lihava riita, joka harvoin päättyy molempien osapuolien tai välttämättä koirankaan edun mukaiseksi. Yllättävän paljon kuulee ihmisten hihkuvan innoissaan, että juuri sellaista minä haluaisinkin juuri harrastaa tai tehdä koiran kanssa ja sitten kun olisi aika lunastaa puheita todeksi, ollaankin kiukkuisia ”hankalalle kasvattajalle”, joka vaatii ihan kohtuuttomia.
Kyse voi olla ihan vaikkapa sellaisesta, että kasvattaja kertoo hänelle olevan tärkeää, että koirilla on säännöllinen pääsy luontoon ja palauttavan, terapeuttisen liikunnan pariin, joka ennen sopimuksen tekoa kuulostaa ihan justiinsa haltijakodin elämältä. Sitten kun pentu on tullut taloon, se ei olekaan ulkoilevaa tyyppiä tai kelit ei nyt vaan ole olleet suotuisat ensimmäiseen puoleen vuoteen jne. Sitten onkin jo ilmaantunut kalenteri täyteen kaikenlaista työkiirettä ja vaikka mitä ja pentu jääkin vaille ihan perusasioita, jotka takaavat koiran hyvinvoinnin sekä nimenomaan kasvattajan käyttöoikeuksien edellyttämää sekä fyysistä että henkistä kuntoa. Näistä keskusteltaessa koiralle aletaan hahmotella erilaisia vaivoja, jotka ikävä kyllä varmastikin sulkevat myös koiran jalostuskäytön vallan. Aika moni kasvattaja ei jaksa alkaa taistella näissä tilanteissa altavastaajan asemassa oman ja koiransa edun puolesta. Haltijakoti uhkailee kennelliitolla, kuluttaja-asiamiehellä, poliisilla ja joulupukilla. Kysyy suurta rohkeutta ja sitkeyttä, jaksamista ja vahvoja istumalihaksia näpytellä kuukausikaupalla viestejä eskaloituneessa tilanteessa ja vastata mitä kummallisimpiin syytöksiin, kiukutteluihin ja riidanhaastamisiin. Siksi, säästäkää itsenne tällaisilta tilanteilta ja ottakaa sijoituskoira vain, jos todella ymmärrätte sopimustyypin luonteen.
Lisättäköön tähän vielä, että perusarjen rullaaminen ja ns. yhteiskuntakelpoisuus kuuluvat joka koiran ohjelmaan, myös sijoituskoiran. Eli sijoituskoti vastaa nimenomaan siitä, että koira on laadukkaasti ruokittu, tapakasvatettu ja elää virikkeellistä elämää.

Mennään tilanteeseen, jossa sijoitussopimus päätetään purkaa niin, että koira palautuu takaisin omistajalleen/kasvattajalleen. Koirahan on sijoitettu pentuna, jolloin sen kasvu ja henkinenkin kehitys on vasta ihan alussa. Pennulle on suhteellisen helppo löytää koti, joka omien puheidensa ja vakuuttelujensa mukaan on valmis sitoutumaan sen perustarpeisiin ja tapakasvatukseen. Kun sitten sopimus on mennyt pieleen ja koira palautuu kasvattajalle vaikkapa vuoden ikäisenä tai jopa vanhempana, on tällaisen kodinvaihtajayksilön uudelleen sijoittaminen huomattavasti työläämpi tapaus. Koira on saatettu jättää sosiaalistamatta, peruskoulutuskin voi olla ihan retuperällä hihnakäytöksineen kaikkineen ja tällainen huonoja tapoja omaksunut, mahdollisesti isotöinenkin ”remonttiyksilö” kiinnostaa aika harvaa ihmistä ja näin ollen reki on tullut ihan jokaisen osapuolen nilkoille. Haltijan, joka joutuu luopumaan koirasta. Kasvattajan, jolla on nyt käsissään ”ongelmakoira” ja koiran, jolla olisi ollut todellakin oikeus kunnolliseen alkuun kasvattajalta lähdettyään. Sellaiseen, jota aikoinaan sopimusneuvotteluissa sille silmät kirkkaina lupailtiin ja joka olisi taannut sille onnellisen ja hyvinvoivan elämän. Tässä nyt oletuksena on siis selväpäinen pentu, jonka vanhemmista voi odottaa tasapainoista koirayksilöä. Ihan oma lukunsa on tietoisesti tai totaalisesta ymmärtämättömyydestä toteutettu heikkohermoisten koirien yhdistely, jonka tuloksena tulee laatikollinen haavilla napattavia arkajalkoja. Sellaisten kiertolaiseksi tai tuonpuoleiseen päätyminen on aina isompi riski jo lähtökohdiltaan.

Näin tätä taustaa vasten, ei ole mitenkään väärin, jos sijoituskoiran kasvattaja on siinä määrin valistunut ja tehtäviensä tasalla, että hän pitää tarkalla silmällä sijoituspentujensa elämää ja kehittymistä kaikilta osin ja ohjaa herkästi ja matalalla kynnyksellä oikean tekemisen pariin. Joskus tällaisissa tilanteissa sijoituskoti asettuu poikkiteloin lähes kaikessa ja pitää tällaista kasvattajaa hankalana ja ikävänä.  Alkaa systemaattinen yhteistyön välttely ja oikeuksien luettelu, jotka ovat usein ihan huuhaata ja ampuvat alas koko sopimuksen. Kaikessa tässä kuukausia kestäneessä hulabaloossa usein myös se itse koira on haudattu jonnekin perunakellariin, eikä siitä enää osata olla iloisia. Ei päivity instatili ruusunpunaisilla päivityksillä eikä käy koira enää näyttelyesineestä kyläpaikoissakaan.
Ei kannata olla ihmeissään, jos tällainen sopimus ja tilanne tulee tiensä päähän. Toivottavasti ennemmin kuin liian myöhään. Se on jokaisen vastuullisen kasvattajan ikävä velvollisuuskin. Sijoitussopimus pitää sisällään lojaliteettivelvollisuuden. Haltijalta vaaditaan tietynasteista sopimuskumppanin tärkeiden intressien huomioon ottamista. Nämä asiat kuitenkin ovat olleet pohjana koko sopimuksen syntymiselle alun alkaenkin ja ovat myös koiran etu, joita valvoo nimenomaan se koiran omistaja ja kasvattaja tällaisissa tapauksissa.  

Käytännössä siis haltijan tulee noudattaa omistaja/kasvattajan antamia ruokinta- ja hoito-ohjeita, jotka annetaan jo pennun matkaan kuitenkin ja joita tottakai viilataan tarvittaessa sopimuskauden aikana yksilöllisesti, mikäli tarve vaatii, mutta yhteistyössä, ei omin päin. Haltija huolehtii koirasta niin hyvin, että se on koko sopimuskauden ajan ensiluokkaisessa kunnossa sekä näyttelyitä, mutta myös tulevaa jalostuskäyttöä ajatellen. Tämä edellyttää sovitun ruokavalion noudattamista sekä päivittäisen, riittävän liikunnan ja lajityypillisen elämän tarjoamista koiralle. Vain tällä tavoin ylläpidetty ja hoidettu koira voi kehittyä tulevaisuuden jalostusyksilöksi. Uros olla komeassa ja hedelmällisessä kunnossa, samoin kuin narttu olla myös kykenevä kantoaikaan, pontevaan synnytykseen ja jaksaa hoivata ja aikoinaan myös leikittää pentujaan. Erityisesti narttukoiralta vaaditaan hyvin paljon ja vastuuntuntoisille kasvattajille emän kunto ja henkinen tasapaino on erittäin tärkeää. Emän hoiva vaikuttaa kauaskantoisesti pentujen elämään ja epigenetiikkaankin, joten asialla on suuri merkitys.

Oman mainintansa ansaitsee tässä yhteydessä myös turkin/ihon kunto ja hoitaminen. Jotta kiinanharjakoira on näyttelyissä sen näköinen kuin sen kuuluu olla, edellyttää tämä myös haltijalta rutiinia koiran ulkomuotoon liittyvissä asioissa. Puuterihuiskun turkki on jaksettava pitää kunnossa ja nakunkin tulee olla rutinoitunut käsittelyjä ajatellen. Et siis käytännössä voi edes ryhtyä sijoituskoiran haltijaksi ajatuksella, että haluat ”vain kotikoiran”.

Sijoitussopimus on, kuten edellä on toistuvasti käynyt ilmi, eräänlainen ”herrasmiessopimus”, joka näin olleen perustuu myös mitä suurimmalta osin luottamukseen. Jos tämä luottamus alkaa murentua tai loppuu tyystin, on tämän tyyppistä sopimusta lähestulkoon mahdotonta toteuttaa. Luvatuista asioista on syytä pitää kiinni. Ja jos jostain syystä niin ei pysty toimimaan, on asiat otettava puheeksi välittömästi ja pohdittava selkä suorassa miten kyseiset asiat vaikuttavat sopimuksen toteutukseen ja koiran elämään. Usein sopimusosapuolilla voi olla monia muitakin yhteyksiä toisiinsa kuin kyseinen sopimus ja koira ja ne vielä osaltaan tuovat omat palasensa palapeliin, sekä tuovat lisäriskejä kokonaisuuteen.

Sopimusvelvoitteista; otetaan nyt yhdeksi esimerkiksi vaikkapa narttukoiran juoksujen ilmoittaminen. Sijoitussopimus edellyttää haltijalta juoksujen ilmoittamisen viimeistään niiden toisena päivänä. Jos tätä ei tehdä, syntyy kasvattajalle perusteltu huoli siitä, miten tämän velvollisuuden toteuttaminen ylipäätään on mahdollista jatkossakaan. Ei ole tarkoituksenmukaista alkaa sivuuttaa asiaa sepittelemällä skenaarioita, joissa ”ethän sinä nyt vielä tämän ikäistä koiraa ole astuttamassa” tai ihan yhtään mitään. Sijoitusnartun haltija osoittaa jokaisen juoksun kohdalla a) kyvykkyytensä havaita juoksu b) yhteistyöhalukkuutensa toimimalla sopimuksessa sovitun mukaisesti. Ei mitään muita toteutuksia.

Jos kasvattaja/omistaja näissä tilanteissa myötävaikuttaa ja mahdollistaa kaikenlaisien koottujen selityksien nielemisen kautta tällaisen sopimuksen rikkomisen, ollaan herkemmin jossain vaiheessa siinä tilanteessa, jossa koiralle on kehittynyt mystinen ”hormonihäiriö”. Mitä useammat juoksut jäävät ilmoittamatta (”tulematta”), sitä todennäköisimmin koiran jalostusoikeus jää kasvattajalta käyttämättä. Ja mahdollisesti arvokasta materiaalia pois jalostusohjelmasta, kuin myös leijumaan epämääräinen oletus siitä, että narttulinjassa olisi jotakin hormonaalista ”hämärää”. Tällaista omistajan jalostuskäytön optiota ei saisi haltijan toimin estää, kuin ei myöskään aiheuttaa disinformaation kautta kasvattajaa sekaannuttavaa tilannetta. Tai mikä todennäköistä, yleensä näissä sopissa kiehuu jo ne uteliaat juorukellotkin, jotka hyvin mieluusti alkavat toimia lähestyssaarnaajan tavoin virheellisen tiedon levittäjinä. Näitähän koirapiireissä riittää.

Tähän asiaan liittyen vinkki sekä kasvattajille että sijoituskoirien haltijoille; sopikaa ja kirjatkaa jo sijoitussopimukseen mitä kanavaa käyttäen juoksuista aina ilmoitetaan sovitusti viimeistään juoksujen toisena vuorokautena. Sähköposti on suositeltava tapa. Kasvattaja voi perustaa sähköpostiinsa jokaisen sijoituskoiransa oman kansion, jossa pysyvät tallessa kaikki kyseiseen koiraan liittyvät tiedot.
Haltijoille tiedoksi; älkää alkako hankaamaan vastaan, mikäli ette osaa ilmoittaa sijoitusnarttujenne juoksuja sovitusti ja kasvattaja ilmoittaa, että kaikki hormonaalisista syistä tehtävät lääkärikäynnit ovat hänen vastuullaan. Tällaiset asiat ovat mitä suurimmalta osin nimenomaan jalostuskäyttöön liittyviä asioita ja kuuluvat omistaja/kasvattajan vastuulle. Ette siis voi esimerkiksi väittää koiran kärsivän hormonihäiriöistä ja olettaa kasvattajan vain jättävän asian tutkimatta. Hänellä on oikeus tutkia asia ja hoitaa kaikki nartun lisääntymiseen liittyvät lääkärikäynnit, joita siis kaikki sen hormonitoimintaan / kiimakiertoihin liittyvät asiatkin ovat.

Koiraeläin on hyvinkin helposti lisääntyvää sorttia. Sen tiinehtymisprosentti on noin 85-90%. Näin ollen voidaan todeta, että koirilla on verrattain vähän lisääntymisongelmia. Rotukohtaisia poikkeuksia toki on, mutta harjakoirat ovat takuulla sieltä tiinehtyvimmästä päästä. Samoin luonnollisesti synnyttäviä suurimmalta osin. Kun juttelee toisten kasvattajien kanssa, on yllättävän yleistä, että juuri sijoitusnarttujen juoksuissa on probleemia. Näin ollen kyse mitä suurimmalla todennäköisyydellä ei ole kasvattajien huonosta tuurista valita juuri ne hormonihäiriöiset nartut sijoitettaviksi. Kyse näissä tapauksissa on siitä, että haltija onkin hoksannut sopimuskauden kuluessa, ettei haluakaan antaa koiraa kasvattajalle penturumbaan tai olla tekemisissä ylipäätään kasvattajan kanssa. Toki osa näistä on myös niitä, jotka eivät osaa havaita esim. hiljaisia kiimoja lainkaan. Molemmat skenaariot joka tapauksessa vaikeuttavat tai estävät sopimuksen alkuperäisen idean toteuttamisen.
Mikäli kasvattaja joutuu käyttämään aikaa ja rahaa tällaisen tahallisen tai tahattomankin, mutta yhtä kaikki sopimuksen vastaisen toiminnan vuoksi lääkärissä ravaamiseen, olisi kohtuullista sopia jo alunperinkin jostain sopimussakosta, joka kattaa tällaisista tilanteista aiheutuvia kuluja. Tähän nyt tuskin kukaan on lähdössä, mutta ajatuksia herätelläkseni laitan tämän tähän. Sijoitussopimukseen kuuluu lähteä puolin ja toisin ajatuksen kanssa. Molemmat osapuolet ovat sitoutuneet täyttämään oman velvollisuutensa eikä sopimukseen tule lähteä liian kevyin perustein.

Vielä muutama sananen potentiaalisen yhteistyön esteistä eli oikeastaan arvomaailmojen eroista ja miten niitä voisi välttää.
Kasvattajan pentumäärät eivät kerro vielä mitään laadusta eli jotta voi varmistua siitä, että kasvattaja jakaa edes suurimmalta osin samaa arvomaailmaa itsesi kanssa, on melkein pakko penkoa koiranettiä tarkemmin ja katsoa vaikkapa käytettyjen koirien terveystuloksia. Toki myös näyttelytuloksia ja -arvosteluja (niistä pystyy jossain määrin bongaamaan esimerkiksi jalostusmateriaalin ja niiden sukulaisten arkuutta).

Mitkä asiat sinulle merkitsevät? Ne määrittelevät myös sen, millaisen kasvattajan kanssa sinun kannattaa ylipäätään alkaa sijoitussopimuksen kaltaiseen yhteistyöhön. Tämän asian olen itse oppinut ihan käytännön tasolla. Minulla on ollut sijoituksessa koiria useammalta kasvattajalta ja suurin osa niistä on toiminut loistavasti. Olen jakanut kasvatuksellisesti samankaltaisen arvomaailman kaikkien muiden paitsi yhden kanssa ja se yksi sopimus sitten purkautuikin juuri arvomaailmojen eron vuoksi. Tähän kokemukseen perustuen rohkenen siis väittää, että tälle asialle kannattaa antaa painoarvoa päätöksiä tehdessä.

Jos haluat pyrkiä saamaan laadukkaan pennun, vältä näitä;

–  koirille ei ole teetetty kuin ihan minimit terveystarkkeja, jos niitäkään.
– tehdään usein samoja yhdistelmiä tai lähestulkoon samoja yhdistelmiä, on ”vahinkopentueita” jne
– käytetään vain omia uroksia jalostukseen (jotka eivät kuitenkaan ole mitenkään ”päästä varpaisiin” tutkittuja, joka ehkä voisi jotenkin selittää asiaa)
– koirien kanssa ei harrasteta mitään ja/tai ne eivät pääse ulkoilemaan omien piha-aitojen ulkopuolelle (näyttelyt eivät ole koirien harrastus, vaan ihmisten)
Tämän tyyppisiltä kasvattajilta ei oikein ole mitään opittavaa, jos itse kuitenkin haluaa jalostaa eli parantaa rotua. Kyseiset kasvattajat harvoin esimerkiksi oikeastaan tuntevat koiriensa luonneominaisuuksia, koska eihän niitä missään toiminnassa varsinaisesti testata. Möllöttävät aina samoissa ympyröissä. Kun myös rahallinen panostus rodun eteen pidetään aivan minimissä, ei kasvattajalla ole kovin laajalti tiedossa terveyspuolenkaan riskitekijöitä, joita toki on kirjava kattaus muitakin, kuin tutkimisilla rajattavia ongelmia.

Tässä artikkelissa haluttiin nyt ikään kuin ottaa löysät pois. Keikuttaa venettä. Sijoitussopimus on hieno herrasmiesdiili, joka oikein toteutettuna on kaikkien sopimusosapuolien etu, myös sen koiran. Kaikkia asioita maan ja taivaan väliltä on mahdotonta ja turhaakin kirjoittaa sopimukseen. Suullinenkin sopimus on sopimus eli myös niillä asioilla, mitä on yhteisesti keskusteluissa sovittu ja oltu yhtä mieltä, on merkitystä kokonaisuuden kannalta. Hyvin toteutunut sijoitussopimus on yleensä pohja pidemmällekin ystävyydelle ja joskus monille muillekin yhteistyökuvioille jatkossa. Näin ollen sille todellakin kannattaa antaa mahdollisuus, mutta vain oikeilla motiiveilla. Itselläni on kokemusta koko kirjosta.

Summa summarum; kiinanharjakoirien hinnat pyörivät Suomessa 1500 ja 2000 euron välissä. Jos sijoituskoiran vakuusmaksu on tuosta hinnasta maksimissaan puolet, niin ainakaan rahan takia sijoitussopimukseen ei kannata alkaa, mikäli sopimusmuoto ei tunnu täydellisesti omalta. Mikään raha ei todellisuudessa korvaa riitelystä aiheutunutta mielipahaa, koiran menettämistä ja kaikkia niitä ikäviä asioita, joita tällaisissa sopimusriitatilanteissa syntyy. Siksi, jos yhtään epäilyttää, älä ala sijoitussopimukseen. Säästä itseäsi, kasvattajaa ja pentua. Tai jos heti ekoina kuukausina alkaa kerääntyä pilviä taivaalle, koita ostaa koira kokonaan itsellesi tai kysy, jos kasvattaja olisi suostuvainen purkamaan sopimuksen ja palauttamaan maksamasi vakuusmaksun takaisin. Yleensä vastuullinen kasvattaja tähän suostuukin, mikäli et ole aiheuttanut koiralle jotain niin suuria ongelmia, että siihen tulee menemään hulluna aikaa ja rahaa, ennen kuin sille on mitään toiveita etsiä uusi koti. Jos taas jokin merkittävä ongelma on koirassa itsessään, on myös kasvattajan intressissä saada koiran loppuelämä hoidettua kaikkia osapuolia palvelevalla tavalla.

Toivon tämän kirjoituksen toimivan ajatuksien herättäjänä ja hälventävän epätietoisuutta sijoitussopimuksiin liittyen ja sitä kautta myös vähentävän kaikkea koirien kannalta turhaa liikehdintää. Jokainen purettu sopimus on aina ihmisten virhearviontiin perustuvaa ja vältettävissä rehellisellä ja avoimella keskustelulla sekä allekirjoitettuja sopimuksia noudattamalla.

Julkaisun valokuvat Valokuvaus Tessa K, muu grafiikka Nina Enqvist