S- ja T-pennut ovat saavuttaneet luovutusikänsä ja voi miten hiljaiselta nyt tuntuu, kun omaa pentua lukuunottamatta nassikat ovat muuttaneet omiin, uusiin koteihinsa.
Mammat ovat varmasti samaan aikaan sekä haikeilla mielin että helpottuneita, kun ovat saaneet ison urakkansa suoritettua ja lapsensa hienosti saateltua elämänsä alkuun.

Kasvattajan vinkkelistä pentujen lähtö on samalla sekä työvoitto että huolta aiheuttava. Meneekö pennuilla ja uusilla kodeilla kaikki hyvin? Onko pentu kovin surullinen ja ikävissään jne.. Kun mennään päivissä ja viikoissa eteenpäin, toivoo ja odottaa, että kaikki saavat sisäsiisteyskasvatukset ja sosiaalistamiset hyvälle mallille mahdollisimman pian.

Kotiin jätin nyt toisen Aunen tytöistä. Katson kasvaako siitä mahdottoman kookas ja millainen muuten tulee. Sijoitukseen laitoin 2 narttupentua ja yhden uroksen.

Artikkelin pääkuva Heidi Enqvist. Pennun kuva Anitta Kilpeläinen.

Samankaltaiset artikkelit