vuoden harjispisteseuranta
Laskin omaksi ja muidenkin iloksi Vuoden harjispistekisa 2024 tilanteen tässä kohtaa. Pisteet laskettu kaikista Suomessa järjestetyistä näyttelyistä 1.6.2024 saakka. Lopulliset…
Laskin omaksi ja muidenkin iloksi Vuoden harjispistekisa 2024 tilanteen tässä kohtaa. Pisteet laskettu kaikista Suomessa järjestetyistä näyttelyistä 1.6.2024 saakka. Lopulliset…
Ystäväni Kristiina Tampereelta oli testaillut kutistemuovia omiin askarteluihinsa ja vinkkasi minulle, että voisin tykätä testata sitä. Hän antoi minulle viime…
Sain vihdoin ja viimein tilattua ensimmäiset harjakoiratuotteeni. Yhteistyössä Tundra Dogwearin kanssa. Kehittelen ajatusta eteenpäin varovaisesti kiinnostusta tunnustellen. Mikäli näistä tykätään,…
Kuten olen omista kasvatusperiaatteistani aiemmin toisaalla kirjoittanut, minulla on ajatus otattaa koiristani nyt ennen jalostuskäyttöä luustokuvat. Näin sitten kuvittelin vastuullisesti…
Mitä eroa on rekisteröidyllä ja rekisteröimättömällä pennulla? Moni ”tavallisen koiran” pentua hankkiva ihminen ajattelee, että ei minun koiran tarvitse olla…
Yhdistyksen jalostusohjesääntöjä on päivitetty hyvin vähäisessä määrin viimeksi vuonna 2018. Surullista kyllä, yhdistyksen jalostussuosituksia ei noudata vuosittain lähellekään puolet toteutuneista…
Lokakuussa 2023 juhlittiin Suomen kiinanharjakoirat ry:n 20 vuotisjuhlaa ja olin siellä pitämässä puhe-esityksen harjakoirien taipaleesta maassamme. Toki se piti sisällään…
Olen kirjoittanut ja kuvittanut vihdoin jotakuinkin valmiiksi yhden mielessä pitkään olleen teoksen, jonka nyt laitan luettavaksi ja katseltavaksi tähän saatesanojen…
Virkatut loimet ovat hauskoja tehdä ja hiukan erilaisia vaatteita, mitä yleensä näkee. Näissä voi leikkiä erilaisilla tekniikoilla ja langan vahvuuksillakin…
Toisinaan innostun tekemään harjakoirataidetta. Vuosien varrella on tullut tehtyä hyvin monenlaisia taide- ja käyttöesineitä kelloista maalattuihin astioihin, tauluista painettuihin postikortteihin….